Kauppakapuloista ja bussinormeista

Lappeenranta on osoittautunut pelättyä mielenkiintoisemmaksi. Ensinnäkin kaupunki on isompi (ei kuitenkaan iso) kuin luulin, ja ihmiset ovat rempseän karjalaisella tavalla mukavia. Rajan läheisyys näkyy lähinnä Kuutostiellä, joissa ajetaan kuin tunnelissa rekkojen välissä. Ei ne rekat niitä pelottavia ole, vaan rekkojen ohittelijat. Leveäkaistainen, jolla ajaa neljä sekopää-Toyota-kuskia rinnan, ei ole ihan se mun kuppi teetä. Onneksi pääsin autosta eroon, junalla pääsee ilman jatkuvaa kuolemanpelkoa.
Lappeenranta on siitäkin kätevä, kun täältä suhaa junalla about 3 tunnissa niin Helsinkiin kuin Pietariinkin. Yhtä helppoa hypätä rajan yli kuin sulloutua täyteen pakattuun perjantai-illan Helsingin-junaan. Tunnelma vetää vertoja Tokion metrolle (tai näin voisin kuvitella).
Tänä iltana tuli yksi lisäkohta Venäjä on parempi -listaan, kun yritin päästä junalta bussiin, joka toisi minut iki-ihanaan itsemurhaopiskelijasoluun kaupungin laitamalle. Samaa yritti sata muutakin opiskelijaa. Bussi tulee ja avaa tietty vain etuoven. Jonotellaan sitten pakkasessa vähintään vartti kun kuski on saanut rahastettua (=putsattua, lipun hinta 2,8e) jokaisen matkaajan. Venäjällä kaikki olisivat sulloutuneet johdinautoon alta aikayksikön, jossa rahastajamummo olisi harvinaislaatuisella haukankatsellaan saanut jokaisen ostamaan lipun. Eli vaan peredaite tämä idea vaan tänne liikennesuunnittelijoillekin!
Olen muissakin jonoissa ehtinyt jo naureskella lapaseeni. Suomalaiset jonottavat niin ihanalla luterilaisella hartaudella ja tyyneydellä, että se on jo naurettavaa. Seuraava asiakas -kapula ojennetaan takanaolevalle ja rahat kaivetaan valmiiksi esiin. Diksissä kapula on lähinnä vitsi, kun ainakaan Pesteljan Diksin tädit eivät ole tajunneet sen ideaa. Kovasti ollaan mukana kehityksessä ja länsimaiden mukana, mutta pelkkä kopiointi jää hyödyttömäksi, jos ei kysytä miksi tällainen puupalikka tähä väliin pitää heittää. Kapula on varmaan äkätty jostain otdih ja pakupki -reissulta, mutta Diksissä se on aina jossain ihan muualla kuin ei ostosten välissä. Kaipaan silti välillä (en usein) sitä mummoa, joka huutaa liian isoista seteleistä ja jonka virttynyt neule haisee hielle. K-kaupoissa ihmiset nimittäin alistetaan univormuun, johon kuuluu kaulakolmio. Melkein myötähävettää heidän puolestaan.
Tässä vähän alkulämmittelyä uuteen blogiin, ideat syvenevät ehkä sitten kun saan paremman otteen 2,5 kuukauden kotikaupungistani. Tosin pakenen heti ensi viikoksi Pietariin. Achtung (baby)!